Kysy.info

Miksi lontoossa mekastetaan?

by admin on Aug.10, 2011, under Uncategorized

Lauantaina Lontoossa alkoi sattua ja tapahtua. Kaikki alkoi siitä kun Scotland Yardin epäonnistunut pidätysyritys koitui erään miehen kuolemaksi, seuraavalla viikolla kyseinen asia oli lähtenyt jo täysin käsistä. Aluksi asiasta oli tarkoitus järjestää rauhanomainen mielenosoitus, mutta kuten Lontoon mellakoista on jo vuoden alun opiskelijamellakoista nähty, niin ei tämäkään päättynyt rauhanomaisin menetelmin.

Suomessa ihmisille on vähän informoitu Lontoon tapahtumista, sikäli miksi asiasta nyt pitäisi informoida meille, kun ei mellakat meitä kosketa edes poliittisella tasolla. Vai koskettaako? Tätä monet suomalaiset kuitenkin tuntuvat kysyvän, sekä foorumeilla että hs.fi keskustelu-alueella. Syitä on useita, näistä kuitenkin mainittakoon erityisesti Lontoon alueelliset jakaantumiset ja niiden neutralisointiin sovellettujen käytäntöjen epäonnistuminen. Lontoo on massiivinen kaupunki, jopa länsimaalaisella akselikolla, mutta se on kulttuurillisesti monimuotoisempi kuin esimerkiksi useat Aasian suurkaupungit.

Tämä monikulttuurisuus on noussut melko suureksi puheenaiheeksi Britannialaisten piirissä juuri samaisen mellakan ohella, kun kamerat ovat näyttäneet videokuvaa räyhäävistä nuorista, joista selvä enemmistö on tummaihoisia. Lontoon ongelma ei kuitenkaan ole poliisin epäonnistuneissa pidätyksissä, vaan ongelmat jotka tällä hetkellä kuohuvat yli äyräiden ovat jo pitkään kyteneet ja odottaneet pinnan alla. Jokainen lontoolaisnuori joka on lähtöisin alueilta missä karibialaisvähemmistöt ovatkin enemmistöä tietävät, että autoja on poltettu aikaisemminkin, usein pelkästään alueellisista syistä. Kurdit ja turkkilaiset ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni. Mikä näitä ulkomaalaistaustaisia vähemmistöjä sitten yhdistää? Huono palkka, syrjityksi tulemisen tunne, sekä palkkaerot valkoisen ja tumman miehen välillä.

Nuoriso on pettynyttä, kyllästynyttä ja masentunutta. Päihtyneenä viikonlopun valoihin voi päätyä yksi jos toinenkin, varsinkin jos se tarkoittaa ilmaista tavaraa ja jännitystä. Toinen seikka mikä näkyy päältä Lontoon kortteleiden palaessa on auktoriteettien selvä kykenemättömyys reagoida tilanteeseen. Valtion suuret päämiehet ehtivät nipin napin saapua paikalle seuraamaan tapahtumia, kun suurimmat mellakat olivat jo ohitse. Nopeita pidätyksiä laitettiin välittömästi käytäntöön, jotta kansaa saataisiin rauhoiteltua suurimmalta pelolta ja hämmennykseltä, mutta ydinongelmiin ei edelleenkään näytetty puuttuvan, eikä niistä puhuttu.

“Kadut pitää puhdistaa pelon tunteista, kansalaiset eivät saa pelätä Lontoon kaduilla oman turvallisuutensa tähden.” Voisin luulla, että pelkoa ja epävarmuutta tullaan kokemaan vielä kuukausienkin jälkeen savun hälvettyä.


Leave a Reply

Looking for something?

Use the form below to search the site:

Still not finding what you're looking for? Drop a comment on a post or contact us so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...